Historia

3Goals Promotion sai alkunsa vuonna 1995, kun Juuso Pulliainen pelasi vielä itse jääkiekkoa ja alkoi samalla kustantaa Player Trading Magazine -lehteä. Lehden ideana oli, että vapailla markkinoilla olevat pelaajat pystyivät laittamaan lehteen ilmoituksen ja lehti meni ilmaisjakeluna kaikkiin maailman jääkiekkoseuroihin.

Vuonna 1995 päivänvalon näki myös Bosman-sääntö, jolloin siirtokorvaukset loppuivat ja Pulliainen sai ajatuksen, että pelaajien vapaa liikkuminen ja siirrot voisivat olla jonkinlainen yritysmuoto tai bisnes. 

Juuso Pulliainen kustansi Player Trading Magazinea vuoteen 1997 asti, jolloin se myytiin eteenpäin ja alkoi 3Goals Promotionin tarina.

3Goalsin ensimmäiset asiakkaat olivat pelaajia, jotka olivat esillä Player Trading Magazinessa ja tarvitsivat apua. Pulliainen oli jo vuodesta 1995 ja lehden ensimmäisestä painoksesta asti tehnyt sopimuksia (100-150/lehti) pelaajille, joiden ilmoitukset olivat lehdessä. Se ei ollut palvelun varsinainen tarkoitus, mutta ihmiset soittivat lehteen, kun olivat pelaajista kiinnostuneita.

Lopulta pelaajien välittämistä ja agenttitoimintaa oli enemmän kuin kustannustyötä, joten Pulliaisen piti valita, kumpaa bisnestä hän alkaa tehdä. Vuosi 1997 olikin siis virallinen starttivuosi 3Goals Promotionin agenttitoiminnalle.

Kolme maalia

3Goals-nimi sai alkunsa siitä, kun Pulliainen mietti lopettaneena pelaajana, miten hänen uransa oli muodostunut. Oli aika ennen varsinaista peliuraa, kun pyritään ammattilaiseksi, aika ammattilaisena sekä aika ammattilaisuuden jälkeen. Nämä kolme aluetta ovat niitä, joihin agentin pitäisi pystyä vaikuttamaan. Siinä ovat siis ne kolme maalia, joihin pitää keskittyä – 3 goals.

Lopulta vuonna 2016 Juuso Pulliaiselle tuli 20 vuotta täyteen 3Goals Promotionin peräsimessä ja hän halusi opintojensa myötä lähteä kokeilemaan vielä uusia haasteita. Pulliainen oli jo pitempään etsinyt kaveria, johon voi luottaa ja joka pystyy homman hoitamaan. Ehdokkaita olisi ollut useampiakin, mutta lopulta Pulliainen päätyi Timo Pärssiseen, joka oli oikeanlainen ihminen ja luonnollinen ratkaisu.

"Tuli sellainen fiilis, että voin päästää irti. Puhutaan kuitenkin vähän kuin sylilapsesta, yrityksestä, jota olet 20 vuotta rakentanut ja vienyt eteenpäin", Pulliainen kertoo.

Koko siirron ideana oli se, että nyt "Pärän" johdolla 3Goalsissa on puikoissa nuoret ja aktiiviset kaverit, joilla on virtaa viedä asioita jokapäiväisessä työssä eteenpäin. Samalla Pulliainen jatkaa yrityksessä neuvonantajana.

Yhteystiedot